perjantai 30. tammikuuta 2015

MIKSI JUURI JASON "ALIVUOKRALAISEKSI"? (OSA 2)


Seppo Ylisen nimi liittyy myös AVAIN Asumisoikeus Oy:n surullisen kuuluisaan historiaan. Vuoden 2010 alkupuolella AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaat saivat tietää heiltä käyttövastikkeissa kerättyjen ”korvamerkittyjen” korjausvarojen (n. 8,5 milj. euroa) siirtämisestä vuosina 2006-2007 Perttu Liukun johdolla AVAIN Asumisoikeus Oy:n salaisen tytäryhtiön AVAIN Asoasunnot Oy (ent. YH-Omakoti Asumisoikeus Oy) kautta vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon. Miten kauan tämä olisi jatkunutkaan, jos laiton sijoitustoiminta ei olisi tullut sattumalta Aran tietoon erään AVAIN Asumisoikeus Oy:tä koskevan kantelun tutkinnan yhteydessä, sillä olihan Liukku Avara Suomi Oy:n toimitusjohtajana uhonnut ”etäisyyden ottamisella yleishyödyllisyyteen”. Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahden ja kehittämispäällikkö Markku Virtasen kirjeessä (ARA 20.5.2009, Dnro 15234/651/09) Avara Suomi Oy:lle ja Perttu Liukulle todetaan, että AVAIN Asumisoikeus Oy:n sijoitus AVAIN Asoasuntoihin on ollut ”arava- ja korkotukilainsäädännön kuin myös asumisoikeusasunnoista annetun lain vastainen”, jonka vuoksi ”sijoitus tulee kokonaisuudessaan purkaa ja sijoitetut varat tulee palauttaa AVAIN Asumisoikeus Oy:lle, kuten AVARAN edustajien kanssa 13.5.2009 pidetyssä neuvottelussa todettiin”.

Tilintarkastaja Eero Suomelan (PricewaterhouseCoopers Oy) AVAIN Asumisoikeus Oy:n hallitukselle laatiman ja 22.3.2010 allekirjoittaman yhteenvedon mukaan AVAIN Asumisoikeus Oy:ssä tehtiin ko. sijoitusta koskien seuraavat päätökset:

- 13.12.2006 [YH-Asumisoikeus Oy:n, nyk. AVAIN Asumisoikeus Oy:n] hallituksen puheenjohtaja Perttu Liukun ja hallituksen jäsenen Seppo Ylisen allekirjoittamalla päätöksellä sijoitettiin 1.604.519,82 euroa YH-Omakoti Asumisoikeus Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Sijoitus liittyi YH-Omakoti Asumisoikeus Oy:n omistaman As Oy Vihdin Neliapilan rakentamisen rahoitukseen.

- 22.2.2007 hallituksen kokouksessa (ptk 2/2007) hyväksyttiin tammikuussa 2007 tehty oman pääomanehtoinen 2.500.000 euron sijoitus YH-Omakoti Asumisoikeus Oy:n, osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n mukaiseen, sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon ja päätettiin tehdä vastaava 2.500.000 euron lisäsijoitus helmikuussa 2007.

- 12.12.2007 hallituksen kokous (ptk 8/2007) hyväksyi, että YH-Asumisoikeus Oy sijoittaa YH-Omakoti Asumisoikeus Oy:n osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n mukaiseen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon 1.800.000 euroa.

Tilintarkastaja Eero Suomelan lausunnosta saa sen käsityksen, että Liukku ja Ylinen päättivät kahdestaan ensimmäisestä ”sijoituksesta” YH-Omakoti Asumisoikeus Oy:n (myöhempi AVAIN Asoasunnot Oy) sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Ja tammikuussa 2007 tehty ”sijoitus” siunattiin vasta jälkeenpäin yhtiön hallituksessa.

Kaikesta edellä kerrotusta (OSA 1 ja Osa 2) huolimatta on edelleen selvittämättä, miksi Asuntorakentamisen Kehityssäätiön muutti juuri JASOn ”alivuokralaiseksi” eikä esimerkiksi Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n ”alivuokralaiseksi”. Jälkimmäinen tuntuisi ”luonnollisemmalta” majapaikalta säätiölle sen taustan ja historian perusteella. Onko sinulla tarkempaa tietoa, miksi säätiö valitsi uudeksi ”vuokraisännäkseen” juuri JASOn? Myös valistuneet arvaukset ovat tervetulleita sinne asti kunnes oikea tieto löytyy.

torstai 29. tammikuuta 2015

MIKSI JUURI JASON "ALIVUOKRALAISEKSI"? (OSA 1)


Moni Asuntorakentamisen Kehityssäätiön historiaa tunteva kysyy, mikä mahtaa yhdistää jyväskyläläistä varttuneiden asumisoikeusyhdistystä Jasoa ja helsinkiläistä, mutta viime vuodet Vantaalla Perttu Liukun kotona majaa pitänyttä Asuntorakentamisen Kehityssäätiötä, joka on tullut tunnetuksi osuudestaan yleishyödyllisen asumisoikeusyhtiön AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyihin ja yksityistämiseen. Koskeehan molempia eri lainsäädäntö:

- asumisoikeusyhdistyksiä Laki asumisoikeusyhdistyksistä 28.11.1994/1072 ja

- asumisoikeusyhtiöitä Laki asumisoikeusasunnoista 16.7.1990/650

Voisiko yhdistävä tekijä olla henkilö, joka yhdistää nämä kaksi varsin kaukana toisistaan olevaa tahoa (JASO ja Asuntorakentamisen Kehityssäätiö)? Aikaisempien kirjoitusten antamien vihjeiden ja Googlen tarkennettua hakua eri hakusanayhdistelmillä käyttäen löytyi Jasoa ja ko. säätiötä yhdistäväksi henkilöksi Seppo Ylinen. Asuntorakentamisen Kehityssäätiöllä ja Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:llä on sama puhelinnumero ja sama sähköpostiosoite eli Seppo Ylisen puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

YTJ:n mukaan Asuntorakentamisen Kehityssäätiön puhelinnumero on 0400 643510 ja sähköpostiosoite seppo.t.ylinen@gmail.com. Molemmat 13.1.2015 alkaen kuten osoitekin c/o JASO, Matarankatu 4, 40100 JYVÄSKYLÄ.

Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n verkkosivujen mukaan yhtiön toimitusjohtajan Seppo Ylisen puhelinnumero on 0400 643510 ja sähköpostiosoite seppo.t.ylinen@gmail.com eli samat tiedot kuten YTJ:n mukaan säätiölläkin. Postiosoite on eri, sillä Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n osoite on Hannikaisenkatu 10, 40100 JYVÄSKYLÄ.

”Rakennuttaja” Seppo Ylinen toimii JASOn hallituksen asiantuntijana. Näin ainakin yksi yhdistävä tekijä (henkilö) löytyi JASOlle ja Asuntorakentamisen Kehityssäätiölle. Mutta tämä ei vielä riitä. Miksi kohusäätiö muutti juuri JASOn ”alivuokralaiseksi”, miksi ei Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n osoitteeseen?

Mainittakoon, että Asuntorakentamisen Kehityssäätiötä ja Seppo Ylistä yhdistää muukin kuin yhteinen puhelinnumero ja sähköpostiosoite 13.1.2015 alkaen. Asuntorakentamisen Kehityssäätiön tilivuoden 1.1. – 31.12.2010 tasekirjaan sisältyvän säätiön hallituksen toimintakertomuksen mukaan ”Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta” ja ”Vuosikokouksessa 29.3.2011 jäseniksi valittiin Antti Viinikka, Veikko Siltanen ja Seppo Ylinen”. (Alkuperäinen päivämäärä 29.3.2010 on kynällä korjattu päivämääräksi 29.3.2011.) Tämän kirjoittajalla ei ole tietoa, toimiiko Ylinen edelleen säätiön hallituksen jäsenenä. Onko kellään tietoa säätiön hallituksen nykyisestä kokoonpanosta?

Ylisen aikaisempi tai nykyinen kuuluminen Asuntorakentamisen Kehityssäätiön hallitukseen ei sekään vielä riitä selittämään, miksi kohusäätiö muutti juuri JASOn ”alivuokralaiseksi” ja miksi ei Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n "alivuokralaiseksi"?

ASUNTORAKENTAMISEN KEHITYSSÄÄTIÖN TIEDOT YTJ:SSÄ


YTJ –tietopalvelussa Asuntorakentamisen kehityssäätiön uudeksi osoitteeksi 13.1.2015 alkaen on todellakin merkitty

c/o JASO
Matarankatu 4
40100 JYVÄSKYLÄ

Edellinen osoite 9.3.2010 - 12.1.2015 on ollut

Oolannintie 9
01520 VANTAA

Säätiön kotipaikaksi on merkitty 10.12.2011 alkaen HELSINKI. Säätiön sähköpoistiosoitteksi on merkitty

seppo.t.ylinen@gmail.com

ja puhelinnumeroksi

0400 643510

Wikipedian mukaan

"c/o on postiliikenteessä käytettävä merkintä, jolla ilmoitetaan, mihin osoitteeseen postilähetys on toimitettava, jotta se tavoittaa oikean vastaanottajan silloin, kun vastaanottajalla ei ole omaa postiosoitetta paikassa, johon hän haluaa lähetyksen toimitettavan. Merkintä on peräisin englannin kielen ilmauksesta care of, ja sen merkitys on ’jonkun luona’ tai ’jonkun huostassa’. Merkinnän alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut mahdollistaa postin kulku alivuokralaiselle silloin, kun tällä ei ole ollut omaa postiosoitetta."

Toisin sanoen Asuntorakentamisen Kehityssäätiö näyttää tällä hetkellä todellakin asuvan "alivuokralaisena" Jyväskylässä. Onkohan kellään tietoa, onko kysymyksessä tilapäinen vai pysyvämpi alivuokralaissuhde? Mikä mahtaa yhdistaa jyväskyläläistä varttuneiden asumisoikeusyhdistystä Jasoa ja helsinkiläistä, mutta viime vuodet Vantaalla Perttu Liukun kotona majaa pitänyttä Asuntorakentamisen Kehityssäätiötä?

MIKÄ ON JASO?


JASOsta (= Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso - Jyväskylä) löytyy tietoa ainakin sen verkkosivuilta osoitteesta

http://jasoasunnot.com/

Yhteystiedot-sivulta löytyvät tiedot mm. JASOn hallituksen jäsenistä ja hallituksen asiantuntijoista:

JASON HALLITUS

Puheenjohtaja Olavi Niemi (o.niemi@elisanet.fi)
Varapuheenjohtaja Sakari Möttönen (sakari.mottonen@elisanet.fi)
Harri Väisänen (harri.e.vaisanen@gmail.com)
Seppo Viinikainen (seppo.viinikainen@gmail.com)
Raili Rissanen (riley@nic.fi)
Pertti Sarja (sarjapertti@gmail.com)
Jorma Muhonen (1jorma.muhonen@gmail.com)
Raimo Sopo (raimo.sopo@netti.fi)

HALLITUKSEN ASIANTUNTIJAT

Rakennuttaja Seppo Ylinen
Lakimies Olli Heikkilä

Yhdistyksen yhteystiedoista löytyy myös tieto Jaso Asunnot Oy:stä, jonka toimitusjohtaja on Sepppo Ylinen, puh. 0400 643510 (seppo.ylinen@gmail.com)

Tuntuu kovin ihmeelliseltä, että Liukun kanssa samassa osoitteessa Vantaalla viime vuodet majaillut Asuntorakentamisen Kehityssäätiö on muuttanut nyt JASOn alivuokralaiseksi Jyväskylään. Mikä mahtanee yhdistää JASOa ja ko. säätiötä?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

ASUNTORAKENTAMISEN KEHITYSSÄÄTIÖ MUUTTI KESKI-SUOMEEN


Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän (YTJ) mukaan Asuntorakentamisen Kehityssäätiön uusi postiosoite 13.1.2015 alkaen on

c/o JASO Matarankatu 4
40100 JYVÄSKYLÄ

Edellinen osoite 9.3.2010 - 12.1.2015 oli

Oolannintie 9
01520 VANTAA

Kaikki surullisen kuuluisan "yleishyödyllisen yhteisön" AVAIN Asumisoikeus Oy:n historiaa vähänkin tuntevat muistavat Asuntorakentamisen Kehityssäätiön keskeisen roolin AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyissä vuosina 2007 - 2010. Omistusjärjestelyt huipentuivat salaiseen Liukku-kauppaan syksyllä 2010, jonka tuloksena yleishyödyllinen asumisoikeusyhtiö päätyi yksityisten liikemiesten - Avara Suomi Oy:n (ent. YH-Suomi Oy) entisen toimitusjohtajan Perttu Liukun ja entisen toimialajohtajan Kari Mäenpään - enemmistöomistukseen ja määräysvaltaan. Asumisoikeuslaissa ollut porsaanreikä mahdollisti kaupan. Vaikka monet tahot kyseenalaistivat kaupan ja vaativat sen peruuttamista, niin tapahtuneelle yleishyödyllisen asumisoikeusyhtiön kaappaukselle ei mahdettu mitään. Kyseinen porsaanreikä lainsäädännössä paikattiin asumisoikeuslain muutoksella eli ns. Lex Liukulla vuonna 2012. AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaille ko. lakimuutos tuli liian myöhään.

Asuntorakentamisen Kehityssäätiö oli muuttanut Oolannintie 9:ään, jossa Liukku asui, 9.3.2010 ja salainen Liukku-kauppa tapahtui vain puoli vuotta myöhemmin syksyllä 2010. Kaupassa säätiö myi vuonna 2008 perustetun holding-yhtiön osakkeet Liukun ja Mäenpään yhtiölle Avainrakennuttaja Oy:lle (nyk. AVAIN Rakennuttaja Oy), jolloin ko. liikemiehistä tuli ko. väliyhtiön kautta AVAIN Asumisoikeus Oy:n enemmistöomistajia (51%) ja siten määräysvallan käyttäjiä. Ko. holding-yhtiö (”paperiyhtiö”) perustettiin säätiön ja AVAIN Asumisoikeus Oy:n väliin ja ARA kiiruhti antamaan sille "yleishyödyllisyysstatuksen", jotta säätiö voisi pitää vuosien 2007 ja 2008 mitättömillä ja laittomilla osakekaupoilla saamansa AVAIN Asumisoikeus Oy:n osakkeet. Mainittakoon, että ARA sai apulaisoikeuskanslerilta huomautuksen toiminnastaan ko. holding-yhtiön perustamisessa vuonna 2008. ARAn päälakimies Jaana-Maarit Huuhka ja ARAn virkamieheksi aikaisemmin samana vuonna siirtynyt Liukun entinen alainen Martti Polvinen sopivat Liukun kanssa toukokuussa 2008 ko. holding-yhtiön (väliyhtiön) perustamisesta, jotta ei-yleishyödyllinen Asuntorakentamisen Kehityssäätiö saattoi omistaa yleishyödyllisen asumisoikeusyhtiön AVAIN Asumisoikeus Oy:n osakkeita. Järjestelyllä saatiin muodollisesti laillisiksi aikaisemmat mitättömät ja laittomat osakekaupat.

Avara Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja vuonna 2009 Avarasta potkut saanut Perttu Liukku oli keskeisellä tavalla mukana jo vuosien 2007 ja 2008 omistusjärjestelyissä. Keskeinen toimija oli myös Asuntorakentamisen Kehityssäätiö, joka siis nyt on muuttanut Jyväskylään Keski-Suomeen. Monet keskisuomalaiset yhdistysmuotoisen asumisoikeusasumisen kannattajat kysyvät säätiön historian tuntevina aiheellisesti huolestuneina, miksi tuo säätiö on muuttanut Liukun luota JASOn (= Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso – Jyväskylä) alivuokralaiseksi (c/o JASO). Kaikki tietävät, että asuntobisness on parasta (kannattavinta) ”bisnestä” Suomessa, koska asuntoja tarvitaan aina täällä kylmässä Pohjolassa. Vähintä, mitä yleishyödyllisen yhteisön asukkina toivoo, olisi kuitenkin se, että grynderit ja heidän edustajansa sekä Asuntorakentamisen Kehityssäätiön kaltaiset säätiöt jättäisivät ainakin yhteisöllisen senioriasumisen bisneksensä ulkopuolelle. Jättäkää edes vanhukset rauhaan!

Tiedätkö sinä jotain Asuntorakentamisen Kehityssäätiön muutosta pääkaupunkiseudulta Jyväskylään? Myös kaikki muu tieto ko. säätiöstä kiinnostaa!